Historia

Upea kartanomme on alunperin toiminut kouluna. Päärakennus on rakennettu 1905 ja koulutoiminta on jatkunut aina 70-luvun alkuun asti.

Kaisa ja Jorma Hänninen ostivat paikan 1995 ja parin vuoden päästä pito- ja juhlapalveluyritys Tunnelmatupa aloitti toimintansa. Tunnelmatupa oli suosittu juhlapaikka viikonloppuisin, mutta emäntä Kaisa puuhasteli keittiössä päivittäin ja toimitti lähiseudun yrityksille myös arkiruokaa. Töitä riitti niin paljon, kun ehti tekemään. Isäntä Jorma kävi päivätöissä ja vapaa-ajallaan hoiti tilan kunnostusta, opetteli tehokkaaksi perunankuorijaksi ja siinä sivussa savusti kenties maailman parhaat kalat.

Pitkän työuran jälkeen oli aika siirtyä nautimaan eläkepäivistä ja Tunnelmatupa sulki ovensa suunnitellusti 2012. Kuitenkin rakkaus asiakaspalveluun, jatkuvat asiakkaiden tiedustelut ja kenties hieman pitkiltä tuntuvat päivät ja peukaloiden pyörittely sai ajatuksen uudesta yrityksestä pikkuhiljaa heräämään.

Juhlasalin ovet aukenivat asiakkaille uudelleen 2015. Samalla emäntä Kaisa halusi myös uudistaa yrityksen nimen. Kyläläiset ovat kertoneet, että paikka on tunnettu alunperin Koivumäen tilana ja siitä nimitys Koivumäen Herkkutupa syntyi.

Tulevaisuudessa toiminnan pyörittäminen siirtynee jälkipolvelle, mutta väsymisen merkkejä ei vielä tarmokkaasta pariskunnasta huomaa.

cropped-img_2485.jpg

 

 

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: